Miksaus

with No Comments

Miksaus


Kun kaikki osuudet on äänitetty ja tuntuu, että tämä kuulostaa jo kappaleelta, on miksauksen aika! Miksauksessa manipuloidaan kappaleen balanssia käyttäen äänenvoimakkuutta, panorointia, ekvalisointia ja kompressointia avuksi. Miksatessa voidaan käyttää myös saturaatiota tai stereolevittimiä hyödyksi sekä lähes poikkeuksetta kaikuja (delay, reverb, echo). Lyhyesti sanottuna miksaus on heti äänityksen ja sovituksen jälkeen tärkein työkalu, missä vaikutetaan kappaleen yleissointiin.

1. Miten valmistelet kappaleen miksausta varten?
2. Miksaa kunnialla ja nopeasti!
3. Kannattaako miksata itse vai antaa se ulkopuoliselle?

miksausMiten valmistelet kappaleen miksausta varten?

Ei ole väliä miksaatko kappaleen itse vai lähetät tämän jonnekin muualle, on hyvä tapa aina valmistella kappale kunnolla ennen miksausta. Listasin alle muutaman vihjeen mitä suosittelen ottamaan huomioon.

 

Nimeä kaikki raidat asianmukaisesti.

Mikään ei vaikeuta miksaajan työtä enempää kuin huono raitojen nimeäminen. Hyvä tapa on nimetä haluttu raita mahdollisimman tarkasti, mutta silti lyhyesti suoraan tiedoston nimeen. Rummuissa käytetään esimerkiksi termejä Kick In / Kick Out tai Snare tai Overheads (OH L / OH R). Kitarat nimetään usein Gtr / Guitar -merkinnällä ja basso on Bass. Tapoja on useita, mutta tärkeintä on, että kuka tahansa ymmärtää suoraan tiedoston nimestä mistä on kyse. Jotkut laittavat jopa prefixin jokaisen raidan edelle (G = Guitars, D = Drums, V = Vocals, w = (wet) efektoitu raita jne.)

 

Tee kaikki editoinnit ennen miksausta.

Kuulostaako lauluraita epävireiseltä? Eivätkö rummut ole ihan gridissä? Kun lähdet tekemään editointia samassa projektissa missä miksaat, ajat itsesi hyvin nopeasti syvään suohon. Keskittyminen herpaantuu, työskentely hidastuu ja rupeat epäröimään päätöstesi välillä. Välillä on tapauksia, missä miksatessa pitää yksittäistä nuottia tai iskua hieman liikuttaa, mutta koko prosessin jättäminen miksaus vaiheeseen.. Not good. Älä tee sitä. Tee kaikki editoinnit vähintään edeltävänä iltana ja exporttaa lopputulos uuteen tiedostoon.

 

Varmista, että kaikki raidat alkavat samasta pisteestä.

Älä poista tyhjää raitojen edestä ja varmista, että kaikki raidat alkavat samasta pisteestä. Etenkään kukaan ulkopuolinen miksaaja ei voi tietää mitä soittimia tulee mihinkin kohtaan. Vaikka kertsin synan alussa olisi hieman tyhjää, jätä se sinne. Kun raidat tuodaan uuteen projektiin alkavat ne tuolloin samasta kohdasta ja ovat täydellisesti ajassa.

 

Minimoi raitojen määrä

Nykyiset äänitystyökalut mahdollistavat teoriassa äärettömät raitamäärät. Vaikka projekti koostuisikin sadoista eri raidoista, kannattaa miettiä voisiko raita määrää vähentää miksausta varten. 20 eri kööriraitaa voi minimoida yhdeksi raidaksi tai 3 mikillä äänitetty akkariraita voidaan summata yhdeksi stereoraidaksi. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos raitojen määrä on yli 100, on siellä todennäköisesti jotain minkä voi summata.

 

Tuo kaikki syntikat ja MIDI -instrumentit audioksi.

Tämä on hyvin tärkeä vaihe. Miksaaja ei voi tietää mitä soundia haluat juuri kertsiin tai minkälainen intron syntikka voi olla. Jos miksaat projektin itse, vähennät tämän tekemällä tietokoneesi tehoa todella paljon. Mikä tärkeintä miksatessa et enää vaivaa päätä soittimen soundilla.

 

Liitä mukaan tempotiedot.

Tempotiedot (tempo / tahtilaji) tekevät kenen tahansa elämästä huomattavasti helpompaa. Kaiut perustuvat usein kappaleen tempoon, huonekaikujen pituudet on helppo laskea kun alkuperäinen tempo on tiedossa sekä automaatiokäyrät on nopea piirtää kun kappale asettuu nätisti gridiin. Kuningasteko on liittää mukaan MIDI tiedosto, joka sisältää tämän kaiken.

 

Pakkaa kaikki tiedostot nätisti yhteen .zip tiedostoon

Tee tämä jos lähetät kappaleen muualle miksattavaksi. Luo jokaiselle kappaleelle oma kansionsa ja laita kyseisen kappaleen raidat tämän alle. Toista tarvittaessa.

 

 

Noudattamalla yllä mainitsemiani ohjeita, tuot hymyn sekä miksaajan huulille ja säästät hyvin todennäköisesti itsekin rahaa kun miksaajan ei tarvitse siivota projektia itse.

 

Miksaa kunnialla ja nopeasti!

Tämä on sinulle, jos päätit kappaleen miksata kuitenkin itse. Kirjasin alle muutaman vinkin miten suoriudut tehtävästä mahdollisimman nopeasti ja kunniakkaasti. En käy läpi miten EQ:ta tai kompressoria käytetään sillä näistä löytyy jo miljoona loistavaa opasta. Pistän kirjoituksen loppuun muutaman hyvän lähteen näihin liittyen.

Valmistele varsinainen miksaussessio edeltävänä iltana.

Wait what! Eikö juuri me valmisteltu raidat miksausta varten? Olet aivan oikeassa, mutta miksauksen varsinainen valmistelu eroaa hieman varsinaisen raitojen valmistelusta miksausta varten.

Miksausta valmistellessa varmistat, että kaikki raidat ovat nätisti järjestyksessä, groupattu omiin ryhmiinsä sekä efekti raidat on luotu. Valmistellessa voit avata myös usein käytetyt plugarit ja tehdä kaiken muun mekaanisen työn. Jos sinun täytyy korjata vaihevirheitä tai vaihtaa bassorummun soundi, tee se myös tässä vaiheessa. Kun hoidat valmistelun edeltävänä iltana, voit aloittaa varsinaisen miksauksen tuoreilla korvilla seuraavana päivänä.

 

Ole nopea.

Korvat väsyvät nopeasti ja, jos jäät junnaamaan yhden EQ säädön kanssa, voit olla varma, että on tauon paikka. Älä epäröi ja mene vaistojen varassa.

 

Käytä templateja.

Ei ole häpeä käyttää presettejä tai valmiita miksaus templateja. Saat näiden avulla miksattua kappaleen huomattavasti nopeammin ja vähennettyä mekaanisen työn miltein nollaan. Ei alan huiputkaan aloita joka projektia nollasta ja miksi tekisit miltein täysin samat asiat projektista toiseen?

 

Käytä referenssejä miksatessa.

Vertaile omaa miksaustasi jatkuvasti muiden miksauksiin. Tällöin pysyt kärryillä, että tasot pysyvät oikeina ja EQ balanssi pysyy kurissa. HUOM. Älä lähde kopioimaan toisen miksausta. Kuuntele isoja linjoja ja, jos oma miksaus kuulostaa siltä, että se voisi shufflella tulla Spotify listalla vastaan ilman sen kummempia irvistyksiä, olet jo miltein valmis.

 

Don’t fix it, if it ain’t broken.

Kun tuntuu, että miksaus menee näpertämiseksi, voit sanoa jo itsellesi, että nyt on valmista. Palaa vielä muutaman päivän päästä kuuntelemaan miksaus kertaalleen ja tee viimeiset viimeistelyt miksaukseen. Jos kuulostaa, että tästä ei homma parane olet valmis. Viet kappaletta vain huonompaan suuntaan, jos hakemalla haet virheitä.

 

Älä pelkää aloittaa alusta.

Jos tulee tilanne, että et millään saa miksausta istumaan kappaleeseen, aloita alusta. Saat puhtaan alun ja saat nollattua aivot vanhasta sähellyksestä.

 

Kannattaako miksata itse vai antaa se ulkopuoliselle?

 

Miksi miksaus kannattaa hoitaa itse?

Teknologian kehitys on mahdollistanut sen, että pystyt omalta läppäriltä tuottamaan jo kokonaisen levyn. Tämä on tuonut kokonaisen uuden makuuhuoneäänittäjien aallon ja yhä harvempi menee isoihin studioihin edes tekemään levyä.

Syitä miksi miksaus kannattaa hoitaa itse ei ole monta. Oikeasti ainut syy taitaa olla raha. Kun et palkkaa ulkopuolista tekijää saat selviä säästöjä levyn budjettiin ja voit tuon rahan käyttää johonkin muuhun.

 

Miksi palkata ulkopuolinen tekijä?

Kuvittele, käsissäsi on ammattilainen, joka on käyttänyt jopa puoli elämää ammattitaitonsa kehittämiseen. Hän tietää oman kuuntelunsa läpikotaisin, tietää miltä erilaisen materiaalin täytyy kuulostaa ja hänen käsissään on hyvin todennäköisesti paljon kehittyneemmät työkalut kuin sinulla. Mikä tärkeintä hänellä ei ole ollut mitään kosketusta kappaleeseesi. Hän ei ole viettänyt lukemattomia tunteja kitarasoundia hioen, lauluharmonioita virittäessä tai kertsiä suunnitellessa. Ulkopuolinen miksaaja antaa sinulle rehellisen näkemyksen ja voi olla kultaakin arvokkaampi apu.

Pistä alla olevat kirjanmerkkeihin, jos olet innokas oppimaan :).

https://www.soundonsound.com/techniques/mixing-essentials
https://urm.academy/
https://modernmixing.com/
https://www.recordingrevolution.com/

Leave a Reply

Voinko olla avuksi?